Tavallista enemmän
Helenan tarina
Olen syntynyt vuonna 1952, ja musiikki on kulkenut mukanani lähes koko elämäni. Ensimmäiset muistoni laulamisesta vievät aivan pikkutytön vuosiin, kun hyräilin innoissani Humu-Pekkaa ja sen iloista kulkurin tahtia. Jo silloin laulaminen tuntui omalta, vaikken sitä vielä osannutkaan ajatella harrastuksena.
Koulussa laulaminen oli minulle suuri ja jännittävä asia. Muistan yhä, miten opettaja valitsi minut laulamaan Nukkuos prinssini vaan – se tuntui yhtä aikaa kunniatehtävältä ja pelottavalta. En koskaan saanut laulusta kymppiä, aina yhdeksän, ja luokan edessä esiintyminen sai sydämen hakkaamaan. Olin myös koulun kuorossa, mutta kun joku lauloi väärin ja luulin sen olevan minä, hiljenin. Kukaan ei kertonut, kuka se oikeasti oli, mutta minä uskoin sen olevan minä – ja niin lauluni vaimeni pitkäksi aikaa.
Teini-iän kynnyksellä elämä vei kuitenkin yllättävään suuntaan: vietin yhden lukukauden Helsingin konservatoriossa. En enää muista, mikä minut sinne johdatti, mutta siellä opiskelin laulua ja opin äänenavaustavan, joka on kulkenut mukanani siitä asti. ”Järnefelt käveli liukkaalla jäällä” -asteikko soi yhä mielessäni. Rehtorin sanat rytmikokeen jälkeen – että olin pärjännyt siinä hyvin – jäivät mieleen. Vuosia myöhemmin tämä todistui todeksi, kun bändimme rumpali rummutti harjoituksissa rytmiä ja kysyi, mikä kappale on kyseessä. Tiesin heti: Johnnyn Tunti vain.
Musiikki oli minulle tärkeää myös kuuntelijana. Sen ajan kappaleet ovat edelleen selkäytimessä, ja sanat muistan kuin eilisen. Aikuisena aloin taas laulaa musiikin mukana ja jopa nauhoittaa itseäni. Oli jännittävää kokeilla, millainen oma ääneni oikeastaan oli. En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen, vaan laulaminen on ollut minulle iloa ja itsensä ilmaisemista. Paula Koivuniemen kappaleet tuntuivat erityisen läheisiltä – ehkä siksi, että äänialamme kulkivat samoilla poluilla.
Varsinainen uusi alku tapahtui, kun innostuin Laulu- ja soitinyhtye Seiloreista. Oli hienoa päästä opettelemaan jotain aivan uutta ja astua rohkeasti takaisin musiikin maailmaan. Aloitin yhtyeessä laulajana 28.1.1989, ja siitä alkoi uusi, tärkeä luku elämässäni – luku, joka jatkuu yhä ja jonka jokainen sävel on ollut sen arvoinen.
Heikki & Helena ja musiikin voima
Heikki – soittaja elämän mittaisella matkalla
Heikki on kokenut muusikko, jonka tie on kulkenut lapsuuden mandoliinista ja 60‑luvun kitarabuumista aina ravintolaorkestereihin, tanssilavoille ja omiin sävellyksiin. Hän on soittanut useissa kokoonpanoissa, säestänyt Suomen eturivin artisteja ja tehnyt musiikkia niin bändeissä, duona kuin soolona. Heikin vahvuuksia ovat monipuolinen soitto ja laulu, vuosikymmenten kokemus ja lämmin, rauhallinen esiintymistapa.
Helena – laulaja, joka tuo valon mukanaan
Helena on herkkä ja ilmaisuvoimainen laulaja, jonka ääni sopii sekä tunnelmallisiin hetkiin että tanssittavaan musiikkiin. Hän on esiintynyt useissa kokoonpanoissa, tehnyt omia sanoituksia ja ollut mukana kilpailuissa ja produktioissa. Helena tuo musiikkiin läsnäolon, tunteen ja vahvan tulkinnan — ja yhdessä Heikin kanssa he muodostavat tasapainoisen ja lämminhenkisen duon.
Yhdessä – Duo Onnex
Heikki ja Helena ovat kulkeneet musiikin polkua yhdessä jo vuosikymmeniä. Heitä yhdistää rakkaus musiikkiin, toisiinsa ja siihen iloon, jonka he haluavat välittää kuulijoilleen. Duo Onnex syntyi halusta tehdä musiikkia omalla tavalla: rennosti, sydämellä ja kuulijoita varten. Heidän äänensä sopivat erinomaisesti yhteen ja he ovat saaneet erityistä kiitosta upeasta stemmalaulusta.
Heikin tarina
Ensiaskeleet musiikin maailmaan
Olen syntynyt vuonna 1953 ja kasvanut Lavian kunnassa Satakunnassa. Musiikki oli osa arkea jo lapsuudessa: koulun kuorossa lauloin, näytelmissä esiinnyin ja kotona koko perhe lauloi joululauluja isän johdolla. Ensimmäinen kosketukseni soittamiseen syntyi, kun setä toi meille vanhan urkuharmoninsa. Sen polkeminen ja sointi kiehtoivat, ja pian kiinnostuin myös seinällä roikkuneesta mandoliinista. Isä oli nuoruudessaan soittanut sitä, ja hänen viritettyään soittimen aloin etsiä siitä omia säveliäni.
1960-luvun hengessä kaipasin kuitenkin kitaraa. Beatles, Rolling Stones ja rautalankabändit soivat kaikkialla. Isä osti minulle halvan vanerisen Landolan, joka oli minulle aarre. Sain myös Putilinin ja Roosin kitarakoulun, vaikka soitin teräskielistä kitaraa ja opas oli tarkoitettu klassiselle. Musiikkiopinnot jäivät kahteen kansalaisopiston tuntiin, mutta into ei kadonnut.
Nuoruus – bändien ja kokeilujen aika
1970-luvulla Lavian yhteiskoulussa esiintyi kaksi oppilasbändiä, Ulan Bator Hoto ja Karhukopla. Katselin heidän soittoaan ihastuneena ja halusin itsekin bändiin. Kotona perustimme oman kokoonpanon: naapurin poika soitti bassoa, siskoni rumpuja pahvilaatikoilla ja minä kitaraa. Nauhoitimme C-kaseteille musiikkiamme ja keksimme bändille nimen Kesäpäivä. Teimme jopa kaksi kasettia kansineen, jotka ovat yhä tallessa.
Ylioppilaslahjaksi sain paremman Landolan, ja Ilpo Saastamoisen Kitarakirja avasi ovia modernimpaan soittoon. Soittokavereita löytyi lisää: Uudentalon veljekset Hannu ja Keijo, myöhemmin kauppaopistossa kitaristi Pekka Mäkipää, rumpali Markku Viljanen/Keijo Uusitalo, haitaristi Kari Luoma ja laulaja Eija Vahala. Itse tutustuin basson soittamiseen. Heidän kanssaan syntyi Eija Vahalan yhtye, joka soitti tanssimusiikkia ja säesti artisteja kuten Henry Theeliä ja Veikko Tuomea.
Vuosikymmenen lopulla siirryin ammattimuusikoksi, kun Ulan Bator Hoton kitaristi Vesa Antila pyysi minut basistiksi ravintolaorkesteriin Markku Vesannon trioon. Rumpalina triossa oli Markku Kannosto/Juha Haapanen ja kosketinsoittajana Vesa Antila. Ohjelmatoimisto järjesti meille töitä kokoaikaisesti, ja kiersimme ravintoloita sen ajan käytännön mukaisesti kuukauden sopimuksilla ja muutoksen myötä sitten kahden viikon sopimuksilla. Myös laivoilla kävimme soittamassa.
Ammattimuusikon vuodet ja sitten viikonloppukeikat
Trio Vesannon riveissä soitin sekä bassoa että kitaraa, ja harjoittelimme myös stemmalaulua. Säestimme useita Suomen eturivin artisteja, kuten Vieno Kekkosta, Anita Hirvosta, Kari Tapiota, Dannyä ja Armi Aavikkoa, Irwiniä ja monia muita.
Vuosikymmenen puolivälissä siirryin päivätyöhön, mutta soitto jatkui viikonloppuisin basistina Tapio Siltala & Fiilis -yhtyeessä (rummut ja laulu Tapio Siltala, haitari Jari-Pekka Leino, kitara Olli Heinilä) ja myöhemmin Petri Niemen yhtyeessä (rummut Petri Niemi, laulu ja kitara Antti Ruohonen, kosketinsoittimet Jukka Vesterviik). Lopulta perustettiin uusi kokoonpano vuonna 1988, Laulu- ja soitinyhtye Seilorit, jossa soitin bassoa ja mukana oli solisti Tuomi Suonpää, haitaristi Tarmo Peltomaa ja rumpali Martti Rättö. Vuonna 1990 solisti vaihtui ja mukaan liittyi tuleva vaimoni Helena. Keikkailimme tanssipaikoilla ja pienissä ravintoloissa.
Laulu- ja soitinyhtye Seiloreiden lopetettua jatkoin Helenan kanssa ja perustimme yhtyeen Duo Paulinda. Esiinnymme lähes 10 vuotta.
Taukoja ja paluita
Duo Paulindan aktiivinen keikkailu päättyi vuonna 2002, ja yhteinen musiikki jäi hetkeksi taka-alalle. Soitin satunnaisesti työpaikan tapahtumissa ja järjestin musiikkinäytelmiä.
Vuonna 2018 kipinä syttyi uudelleen, kun tapasin vanhan soittokaverini Markku Kannoston. Syntyi Sytytys-yhtye, joka esiintyi palvelutaloissa ja toi musiikin iloa vanhuksille.
2020-luku – uutta musiikkia ja duo Onnex
Tein myös sooloprojektin nimellä Heikki Juhani ja äänitettiin EP Suhteessa. Myös erillisessä konserttiproduktiossa olin mukana kitaristina. Sytytys vaihtui Produktio Onnexiksi, joka teki muutaman konsertin. Siihen tuli mukaan myös Helena. Sitten perustettiin viisihenkinen yhtye Onnex, joka soitti tanssimusiikkia. Vuonna 2024 jatkoin Helenan kanssa jälleen duona ja yhtye Onnex vaihtui duo Onnexiksi. Olemme esiintyneet yksityisyystilaisuuksissa ja tehneet hyväntekeväisyystyötä esiintymällä palvelutaloissa.